INSTRUMENTIT
Renessanssinokkahuiluista
Vuoden 2004 keväällä saapui Suomeen kiloittain vaahterapuuta: kahdeksan Adriana Breukinkin rakentamaa erikokoista renessanssinokkahuilua lensi Hollannista uuteen kotimaahansa. Bravaden nokkahuiluperheen pienin jäsen on sopraano ja suurin lähes kaksimetrinen subbasso. Syksyllä 2006 perhe kasvoi ottolapsella, toisella f-bassolla. Perheen suurimmat nokkahuilut on tehty kanadalaisesta ja pienimmät hollantilaisesta vaahterasta.
Bravaden käyttämien nokkahuilujen malleina ovat Wienin taidehistorallisen museon kokoelmissa olevat Bassano-nokkahuilut, jotka ovat peräisin 1500-luvun alusta. Näiden nokkahuilujen rekisteriala on oktaavi ja seksti ja otteina käytetään ns. Ganassi-otteita(Opera Intitulata Fontegara, Venetsia, 1535). Renessanssinokkahuilujen poraus on suurempi kuin barokkinokkahuiluissa. Tämän vuoksi soittimissa on vahvemmat matalat äänet ja sointi, joka soveltuu erittäin hyvin yhtyesoittoon.
Renessanssinokkahuiluyhtyeet tulivat tärkeäksi osaksi Euroopan hovien musiikkielämää 1500-luvulla: mm. Englannin kuningas Henrik VIII oli innokas nokkahuilisti ja palkkasi hoviinsa vuonna 1540 viisi kuuluisan venetsialaisen Bassano-muusikkoperheen jäsentä. He soittivat hovin nokkahuiluyhtyeessä, ja heidän valmistamansa soittimet olivat käytössä Englannin hovissa yli 90 vuotta. Nokkahuiluyhtyeet kuuluivat olennaisena osana niin hovin tanssiaisiin kuin kirkollisiin tilaisuuksiinkin.